Postforming Methods and Equipment

Jälkimuotoilumenetelmät ja -tarvikkeet

Jälkimuotoilutarvikkeet

Suurin osa jälkimuotoilumenetelmistä perustuvat periaatteeseen, jossa laminaatti liimataan ensin paneelin tai työtason litteään alueeseen, joka on aikaisemmin muotoiltu reunaltaan haluttuun profiiliin. Laminaatti samanaikaisesti muotoillaan ja kiinnitetään pyöristetyn reunan ympäri. Vaikka liimausprosessit vaihtelevat, laminaatilla on jälkimuotoilussa ainoastaan kaksi perusmenetelmää: paikoillaan oleva muotoilu ja jatkuva muotoilu. Ensinnä mainitussa menetelmässä työkappale pysyy paikoillaan muotoilun ajan, kun taas jälkimmäisessä se siirretään liikkuvalla hihnalla laitteen lämpö- ja muovausalueiden läpi.

Paikoillaan oleva muotoilu tai staattinen muotoilu

Perusmuodoissaan staattiset muotoilukoneet ovat yksinkertaisia taivutuskoneita. Pääasiallisesti ne koostuvat litteästä, kestävästä tasosta, johon paneeli kiinnitetään pneumaattisesti niin, että laminaatin reuna ulottuu sen yli. Ulkoneva säteilylämmitin laskeutuu ja siirtyy laminaatin yli, kunnes vaadittu muotoilulämpötila on saavutettu. Sen jälkeen lämmitin vetäytyy sisään ja kulmikas osa taittaa lämmitetyn laminaatin reunaprofiilin yli pitäen sitä paikoillaan, kunnes se on jäähtynyt. Näiden koneiden etuina on se, että niitä voi käyttää muotoilemaan alaspäin taivutuksia, joilla on leveä reuna.

Toiseen prosessiin liittyy infrapunasäteilylämmittimen vaihtaminen kapeaan lämmityslevyyn, joka on kosketuksissa laminaattipinnan kanssa ja kirjaimellisesti silittää sen valmistetun profiilin ympärille. Kiinnitys tapahtuu samanaikaisesti muotoiluprosessin kanssa. Koska tämä prosessi on todellisuudessa pieni siirrettävä prässi, se pystyy käyttämään melkein mitä tahansa liima-ainetta. Nämä koneet ovat täysin automaattisia ja kun ne asetetaan tiettyyn profiiliin, ne jatkavat sitä toistuvasti nappia painamalla.

Jatkuva muotoilu

Jatkuvan muotoilun koneet vaihtelevat merkittävästi kooltaan ja syöttökapasiteetiltaan, mutta ne kaikki toimivat samaan tapaan. Reunoiltaan muotoiltu paneeli sekä litteään alueeseen kiinnitetty laminaatti siirtyvät vetoketjun tai -hihnan avulla infrapunalämmitysalueen läpi ja ruostumattomien teräspalkkien ohi, jotka kääntävät pehmenneen laminaatin profiloidun reunan yli. Muotoillut kumi- tai metallirullat ottavat sitten yli ja painavat muotoillun laminaatin reunan paikoilleen, kunnes liima-aine on kuivunut. Lopuksi ylijäämälaminaatti leikataan pois.
Jatkuvat koneet voi jakaa kahteen ryhmään, jotka käyttävät eri liimausjärjestelmiä, ts. PVAc- ja kontaktiliima-aineet.

Jatkuva prosessi PVAc-liima-aineilla

Näitä koneita suositaan keittiökalusteteollisuuden massatuotannossa niiden korkean automatisointitason vuoksi ja siksi, että niissä käytetään liimausaineita, jotka eivät vaadi erityisiä uuttamislaitoksia, eivätkä muodosta palovaaraa. Paneelit tai työtasot vaneroidaan ensin litteässä kiinnitysprässissä niin, että laminaatti ulkonee profiloitujen reunojen yli.
Jälkimuotoilulaitteet ovat erillisiä yksiköitä; muotoilu, limaus ja leikkaus vaihe vaiheelta.

Jatkuva prosessi kontaktiliima-aineilla

Nämä koneet ovat yleensä kaksipuolisia ja niissä on merkittävä leveydensäätömahdollisuus. Paneeli tai työtaso vaneroidaan ensin suihkuttamalla sekä laminaatti että runkolevy (sekä profiloidut reunat) neopreeniliimausaineella, jonka jälkeen ne sitten kiinnitetään toisiinsa paineen alla kuljettamalla kokoonpano kumipinnoitteisten rullien läpi.

Jälkimuotoiluvaiheen aikana laminaatti ensin lämmitetään siirtämällä se infrapunalämmitysalueen läpi, kunnes se saavuttaa muotoilulämpötilan. Lämpö aktivoi liima-aineen uudelleen, joten kun laminaatti muotoillaan ja painetaan paikoilleen rullien toimesta, se kiinnittyy välittömästi runkolevyn profiloitujen reunojen liimapinnoitteeseen.

Käytät selainta, jota ei tueta, ja jotkin ominaisuudet eivät ehkä toimi oikein. Ole hyvä ja päivitä nykyaikaiseen selaimeen, kuten Chrome, Edge, Firefox tai Safari.