Formica Formation -muotoilukilpailu (”Kilpailu”)

Kilpailuehdot

Järjestäjä: Formica Limited, Coast Road, North Shields, Tyne & Wear, NE29 8RE, Yhdistynyt kuningaskunta

Osallistumisoikeus

1. Kilpailu on avoin 18 vuotta täyttäneille opiskelijoille, jotka osallistuvat tällä hetkellä muotoilu, suunnittelu- tai vastaavalle kurssille Irlannissa, Ranskassa, Espanjassa, Venäjällä, Suomessa, Puolassa, Ruotsissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Belgiassa, Alankomaissa tai Tanskassa sijaitsevassa korkeakoulussa. Korkeakoulun täytyy ottaa yhteyttä Formicaan ja rekisteröityä, jotta sen opiskelijat voivat osallistua. Kilpailuun eivät voi osallistua henkilöt, jotka työskentelevät (i) Formica Groupiin kuuluvassa yhtiössä, (ii) Formican osakkuusyhtiössä tai (iii) organisaatiossa, joka liittyy Kilpailun järjestämiseen, eivätkä heidän kanssaan samaan perheeseen tai kotitalouteen kuuluvat henkilöt. Perheeseen kuuluvia henkilöitä ovat puoliso/kumppani, vanhemmat, sisarukset, lapset sekä heidän puolisonsa/kumppaninsa.

2. Kilpailuun osallistuminen edellyttää näiden Kilpailuehtojen nimenomaista hyväksymistä. Tästä huolimatta Kilpailuun osallistuminen katsotaan näiden Kilpailuehtojen hyväksymiseksi, jolloin Kilpailuehdot sitovat osallistujaa.

3. Järjestäjä voi pyytää osallistujaa todistamaan osallistumisoikeutensa ja pidättää oikeuden hylätä osallistujat, jotka eivät täytä edellä mainittuja osallistumisoikeuden vaatimuksia.

4. Kilpailuun osallistuminen on maksutonta, eikä siihen liity ostopakkoa.

Osallistuminen

5. Osallistuakseen kilpailuun osallistujan on lähetettävä muotoilusuunnitelma (”Design”) osoitteeseen [email protected] käyttäen tiedostonsiirtopalvelua, kuten wetransfer.comia, aikavälillä 1.1.–19.6.2020 (”Osallistumisaika”). Osallistujan tulee lähettää Designin yhteydessä oma (i) koko virallinen nimensä, (ii) kansalaisuutensa, (iii) osoitteensa, (iv) sähköpostiosoitteensa sekä (v) korkeakoulu, jossa hän on rekisteröityneenä, kurssin nimi sekä kurssin vetäjän nimi ja yhteystiedot. Järjestäjä käyttää tietoja ottaakseen yhteyttä osallistujaan sähköpostitse tai postitse.

6. Tiedot täytyy lähettää englanniksi.

7. Muotoilusuunnitelman vaatimukset:

• Muotoilusuunnitelman on oltava kaluste, (a) jossa käytetään Formica®-laminaattia ja (b) joka parantaa elämää. Osoitteessa www.formica.com/fi-fi/campaigns/formica-formations on esitetty täydellinen luettelo Formica®-laminaateista, joita voidaan käyttää designissa. Materiaalien tekniset tiedot ovat saatavilla osoitteessa www.formica.com/fi-fi/campaigns/formica-formations, ja lisätietoja on mahdollista pyytää lähettämällä sähköpostia osoitteeseen [email protected].

• Muotoilusuunnitelman on keskityttävä jompaankumpaan seuraavista kategorioista:
○ kodin oleskelutila (esim. makuuhuone tai olohuone)
○ julkinen tila (esim. vastaanottoaula, baari, ravintola tai toimisto).

• Muotoilusuunnitelmasta on lähetettävä suunnitelmapiirrokset sekä tekstimuotoinen kuvaus (enintään 1 000 sanaa). Huomautus:

○ Sekä muotoilusuunnitelman suunnitelmapiirrosten että työpiirrosten on oltava riittävän yksityiskohtaisia, jotta ne kuvaavat kalusteen kaikkia piirteitä kattavasti ja tarkasti – näin varmistetaan designin säilyminen ennallaan, jos se päätetään toteuttaa.

○ Mukaan on liitettävä myös täydellinen ja yksityiskohtainen luettelo kaikista muotoilusuunnitelmassa käytettävistä materiaaleista.

8. Muotoilusuunnitelmassa on sallittua käyttää suunnitteluelementteinä muita kuin Formica®-materiaaleja edellyttäen, ettei kyseisten muiden materiaalien osuus ei ole suurempi kuin 30 % designista suhteessa siinä käytettyyn Formica®-laminaattiin (lukuun ottamatta tarvittavia alustamateriaaleja, kiinnitysosia tai johtoja).

9. Koko:
○ Muotoilusuunnitelmaan perustuvan valmiin kalusteen enimmäismitat ovat pituus 3 m x leveys 2 m x korkeus 1,5 m.

10. Paino:
○ Muotoilusuunnitelmaan perustuvan valmiin kalusteen paino saa olla korkeintaan 80 kg.

11. Kilpailuun lähetetyt muotoilusuunnitelmat, jotka eivät täytä edellä mainittuja vaatimuksia, hylätään.

12. Osallistuja voi osallistua kilpailuun niin monta kertaa kuin hän haluaa edellyttäen, että jokainen muotoilusuunnitelma on erilainen ja että ne lähetetään osallistumisajan puitteissa.

13. Lain sallimassa enimmäislaajuudessa Järjestäjä kieltäytyy ottamasta vastuuta kilpailutöistä, jotka saapuvat myöhässä, katoavat, ovat puutteellisia tai ovat muuttuneet lukukelvottomiksi, taikka mistään verkko-, tietokone-, laite- tai ohjelmistovirheistä, jotka voivat rajoittaa tai viivästyttää kilpailutyön lähettämistä tai vastaanottoa.

14. Järjestäjä voi omalla päätöksellään kieltäytyä ottamasta vastaan kilpailutyötä, joka katsotaan puutteelliseksi, lukukelvottomaksi muuttuneeksi, automatisoiduksi, plagioiduksi taikka mahdollisesti oikeuksia loukkaavaksi tai herjaavaksi. Myös kolmansien osapuolten puolesta lähetetyt kilpailutyöt hylätään.

Voittajat ja palkinnot

15. Kilpailussa on kolme palkintoa:

• 1. palkinto – iPad Pro sekä 1 000 £:n arvoinen Love to Shop -lahjakortti (jos voittaja asuu Yhdistyneessä kuningaskunnassa) tai 1 150 €:n arvoinen Love to Shop -lahjakortti
• 2. palkinto – 800 £:n arvoinen Love to Shop -lahjakortti (jos voittaja asuu Yhdistyneessä kuningaskunnassa) tai 900 €:n arvoinen Love to Shop -lahjakortti
• 3. palkinto – 500 £:n arvoinen Love to Shop -lahjakortti (jos voittaja asuu Yhdistyneessä kuningaskunnassa) tai 550 €:n arvoinen Love to Shop -lahjakortti

16. Kilpailuun hyväksyttyjen muotoilusuunnitelmien arvioinnissa huomioidaan niiden toimivuus, valmistettavuus, esillepano, luovuus ja innovointi, ja arviointipäätökset tehdään 26.6.2020 (”Valintapäivä”).

17. Yhdellä muotoilusuunnitelmalla on mahdollista voittaa korkeintaan yksi palkinto.

18. Tuomaristo valitsee kolme voittajaa. Tuomareiden päätös on lopullinen.

19. Voittajille ilmoitetaan voitosta sähköpostitse tai postitse seitsemän päivän kuluessa kilpailun valintapäivästä. Voittajilla on ilmoituspäivästä lukien kahdeksan viikkoa aikaa lunastaa palkintonsa sähköpostilla. Jos voittaja ei lunasta palkintoaan kahdeksan viikon kuluessa siitä, kun hänelle on ilmoitettu voitosta, hänen katsotaan luovuttaneen palkinnon, ja Järjestäjä pidättää oikeuden siirtää palkinnon toiselle osallistujalle.

Yleistä

20. Voittajat hyväksyvät, että voimme käyttää heidän henkilötietojaan ja lähettämiään aineistoja, mukaan lukien nimi, piirrokset, muotoilusuunnitelmat, valokuvat, kuvat, henkilön kuva ja ääni, mainontaan ja myynninedistämiseen sekä kaikkeen asiaan liittyvään promootiotoimintaan, eikä voittajilla ole oikeutta ennalta tehtävään hyväksyntään tai tarkastukseen, mikäli he ovat antaneet meille suostumuksensa toimia näin sovellettavan tietosuojalain nojalla. Annettu suostumus on maailmanlaajuinen, sen voimassaolo alkaa päivänä, jona kolme voittavaa muotoilusuunnitelmaa valitaan edellä kuvatun kohdan 16 mukaisesti, ja se pysyy voimassa siihen liittyvien oikeuksien keston ajan. Antaessaan suostumuksensa voittajat suostuvat osallistumaan kaikkeen mainos- tai promootiotoimintaan ja muuhun kaupalliseen toimintaan, joka liittyy kilpailuun (mukaan luettuina toiminta sosiaalisessa mediassa, sähköpostikampanjat sekä muut PR-kampanjat).

21. Järjestäjän omalla päätöksellä Järjestäjä voi valmistuttaa ensimmäiseksi tulleen voittaneen muotoilusuunnitelman ja käyttää sitä Järjestäjän myynninedistämisaineistoissa.

22. Lähettämällä muotoilusuunnitelmasi kilpailuun takaat, että (i) olet Mallisi ainut juridinen ja tosiasiallinen edunsaaja ja omistat kaikki muotoilusuunnitelmaasi liittyvät oikeudet ja edut, (ii) et ole lisensoinut tai luovuttanut muotoilusuunnitelmaan liittyviä immateriaalioikeuksia kolmansille osapuolille, (iii) Järjestäjän näiden oikeuksien käyttö ei loukkaa minkään kolmannen osapuolen oikeuksia tai mitään sovellettavaa lakia ja (iv) muotoilusuunnitelmasi on oma alkuperäisteoksesi, eikä sitä tai mitään sen osaa ole kopioitu miltään kolmannelta osapuolelta.

Mikäli muotoilusuunnitelmasi on yksi voittavista muotoilusuunnitelmista, suostut nimenomaisesti ja peruuttamattomasti siihen, että kaikki tekijänoikeudet ja muut muotoilusuunnitelmaasi liittyvät tai siihen sisältyvät rekisteröidyt ja rekisteröimättömät immateriaalioikeudet, mukaan lukien esimerkiksi mallioikeudet, patenttioikeudet ja tavaramerkkioikeudet, siirretään Järjestäjälle suurimmassa sovellettavan lain sallimassa laajuudessa. Tämä siirto on maailmanlaajuinen, ja se koskee asiaankuuluvia oikeuksia kokonaisuudessaan, erityisesti kaikkia taloudellisia oikeuksia (oikeus jäljentämiseen, jakeluun, julkaisemiseen ja muuntamiseen, sekä tekniikat, sovellukset ja kaikki (digitaaliset ja analogiset) tunnetut muodot, menetelmät ja hyödyntämistä tukevat keinot). Siirto on yksinomainen, ehdoton ja peruuttamaton, se tulee voimaan päivänä, jona voittaja vastaanottaa palkinnon, ja se pysyy voimassa kyseessä olevien immateriaalioikeuksien keston ajan. Järjestäjällä on oikeus siirtää, luovuttaa tai alilisensoida näitä oikeuksia kolmansille osapuolille mukaan lukien sen konserniyhtiöille yksinomaisesti tai ei-yksinomaisesti korvausta vastaan tai ilman korvausta. Ymmärrät ja hyväksyt, että edellä mainitut palkinnot ovat täysi ja riittävä korvaus tästä oikeuksien siirrosta ja ettei mitään muuta asiaan liittyvää korvausta tai rojaltimaksuja anneta nyt tai tulevaisuudessa.

Lisäksi, jos muotoilusuunnitelmasi on yksi voittavista muotoilusuunnitelmista, luovut nimenomaisesti Järjestäjää kohtaan kaikista moraalisista tai vastaavista oikeuksistasi, jotka sinulla saattaa olla nyt tai muuna ajankohtana suhteessa muotoilusuunnitelmaan, suurimmassa lain sallimassa laajuudessa. Valtuutat nimenomaisesti Järjestäjän valitsemaan omalla päätöksellään, miten muotoilusuunnitelmaa hyödynnetään, jos lainkaan, hyödyntämään muotoilusuunnitelmaa mainitsematta nimeäsi sekä muokkaamaan muotoilusuunnitelmaa Järjestäjän omalla päätöksellä ja suurimmassa lain sallimassa laajuudessa.

Järjestäjällä on oikeus täyttää kaikki tarvittavat muodollisuudet, jotka koskevat siirrettyjen immateriaalioikeuksien suojaamista ja puolustamista. Osallistumalla kilpailuun suostut solmimaan Järjestäjän kanssa reiteratiivisen kirjallisen sopimuksen, jolla kaikki ehdot toistetaan, ja myönnät Järjestäjälle peruuttamattoman valtakirjan tehdä tai toteuttaa kaikki asiakirjat, toimenpiteet, asiat ja/tai kirjoitukset, joiden Järjestäjä katsoo olevan välttämättömiä tai hyödyllisiä, jotta immateriaalioikeuksien siirto toteutuu täysimääräisenä, mikäli muotoilusuunnitelmasi on yksi voittavista muotoilusuunnitelmista.

23. Järjestäjä käyttää tämän kilpailun yhteydessä antamiasi henkilötietoja edistääkseen Kilpailun toteutusta ja järjestääkseen palkinnon antamisen. Järjestäjän täytyy pystyä osoittamaan, että asianmukainen palkitseminen on tapahtunut. Tämän velvollisuuden täyttämiseksi Järjestäjä lähettää suurten palkintojen voittajien sukunimet ja asuinmaat sekä tarvittaessa kopiot voittaneista kilpailutöistä kenelle tahansa, joka pyytää vahvistusta palkitsemisen tapahtumisesta sähköpostitse osoitteesta [email protected]. Jos vastustat sukunimesi, asuinmaasi ja/tai voittavan kilpailutyösi ilmoittamista, ota yhteyttä Järjestäjän osoitteeseen [email protected]. Järjestäjän täytyy kuitenkin toimittaa tiedot ja voittanut kilpailutyö pyynnöstä asianomaiselle valvovalle mainosviranomaiselle. Lisätietoja siitä, miten Järjestäjä käyttää henkilötietojasi, on Järjestäjän tietosuojakäytännössä osoitteessa [https://www.formica.com/fi-fi/privacy-policy].

24. Suurimmassa lain sallimassa laajuudessa Järjestäjä kieltäytyy ottamasta vastuuta mistään menetyksestä, vahingosta, loukkaantumisesta tai pettymyksestä, joka osallistujalle aiheutuu Kilpailuun osallistumisesta tai palkinnon vastaanottamisesta, taikka osallistujan tai muun henkilön tietokone- tai matkapuhelinlaitteiston vahingoittumisesta Kilpailuun liittyvien aineistojen lataamisen seurauksena. Mikään ei rajoita Järjestäjän vastuuta kuolintapauksesta tai henkilövahingosta, joka aiheutuu huolimattomuudestamme, eikä Järjestäjän vastuuta vahingoista, jotka aiheutuvat tahallisesta toiminnasta tai törkeästä huolimattomuudesta.

25. Yksittäiset voittajat ovat vastuussa henkilökohtaisesta verovastuusta, joka aiheutuu Kilpailun palkintojen vastaanotosta.

26. Järjestäjä varaa oikeuden Kilpailun, palkintojen ja/tai näiden Kilpailuehtojen keskeyttämiseen, peruuttamiseen ja muuttamiseen ilman etukäteisilmoitusta, jos Kilpailua ei voi kohtuullisesti katsottuna toteuttaa tai suorittaa suunnitellusti tai Järjestäjän hallinnan ulkopuolella olevien tapahtumien tai olosuhteiden vuoksi, tai muussa tapauksessa, kun petos, väärinkäyttö ja/tai virhe (inhimillinen tai tietokonevirhe) vaikuttaa tai voisi vaikuttaa Kilpailun asianmukaiseen toteuttamiseen. Järjestäjä pyrkii aina minimoimaan osallistujiin kohdistuvat vaikutukset pettymysten välttämiseksi.

27. Järjestäjä määrittää omalla päätöksellään palkintojen yksityiskohdat, joita ei ole mainittu. Palkintoa ei voi siirtää toiselle, ja se on hyväksyttävä sellaisena kuin se annetaan.

28. Nämä Kilpailuehdot ovat osapuolten välinen koko sopimus, ja ne korvaavat ja mitätöivät kaikki osapuolten väliset aiemmat tätä aihetta koskevat suulliset tai kirjalliset luonnokset, sopimukset ja yhteisymmärrykset. Ainoastaan Järjestäjä voi muokata tai muuttaa näitä Kilpailuehtoja näiden Kilpailuehtojen mukaisesti. Kumpikin osapuoli hyväksyy, ettei sillä ole mitään esityksiä tai takuita koskevia hyvityskeinoja, joita näissä Kilpailuehdoissa ei ole mainittu, riippumatta siitä, onko esitykset tai takuut annettu vilpittömästi vai tuottamuksellisesti.

29. Jos jokin näiden Kilpailuehtojen kohta katsotaan mistään syystä kokonaan tai osittain pätemättömäksi tai täytäntöönpanokelvottomaksi, asia ei vaikuta näiden Kilpailuehtojen muiden kohtien pätevyyteen, vaan ne pysyvät edelleen pätevinä ja täytäntöönpanokelpoisina. Pätemätön tai täytäntöönpanokelvoton kohta korvataan sisällöltään mahdollisimman samanlaisella pätevällä kohdalla.

30. Näihin Kilpailuehtoihin, niistä tai niiden yhteydessä aiheutuviin riitoihin ja niiden tulkintaan sovelletaan osallistujan asuinpaikan oikeudenkäyttöalueen lakeja.

Käytät selainta, jota ei tueta, ja jotkin ominaisuudet eivät ehkä toimi oikein. Ole hyvä ja päivitä nykyaikaiseen selaimeen, kuten Chrome, Edge, Firefox tai Safari.