Työpaikkojen valmistelu pandemianjälkeiseen aikaan

Työpaikkojen valmistelu pandemianjälkeiseen aikaan

Formica Group toteutti kuudessa Euroopan maassa kyselyn, jossa selvitettiin työntekijöiden tuntemuksia heidän suunnitellessaan mahdollista paluuta toimistoille.

Formica Office laminate 825x550

Euroopassa selvä enemmistö (84 %) odottaa saavansa toimistot taas osaksi elämäänsä. Asia tuli ilmi uudessa tutkimuksessa, joka toteutettiin vuoden kuluttua siitä, kun koronaviruspandemia sai ihmiset työskentelemään laajalti kotoaan käsin.

Vaikka puolet eurooppalaisista (55 %) sanoo pitävänsä etätyöstä enemmän kuin toimistotyöstä, 85 % on sitä mieltä, että toimistot ovat silti tärkeitä tai välttämättömiä. Kyselyssä kotona työskentelyn haasteiksi nousivat useimmin esiin sosiaalisen vuorovaikutuksen ja yhdessä työskentelyn puute.

Havainnot on esitetty kattavassa uudessa raportissa, jonka olemme julkaisseet. Satoja työntekijöitä kuudesta Euroopan maasta kuvasi kyselyssä kuluneen vuoden aiheuttamia henkisiä ja ammatillisia vaikutuksia sekä kertoi, mitä he ajattelevat mahdollisesta työpaikoille paluusta tänä vuonna.

Raportin mukaan laajamittainen kotoa käsin työskentely on ”teknologinen, työnjohdollinen ja ehkä ennen kaikkea psykologinen haaste”. Siinä myös esitetään erilaisia suosituksia, joilla toimistoja voidaan valmistella paremmin pandemianjälkeiseen tulevaisuuteen. Jatkossa kasvokkain ja yhdessä tehtävää työtä arvostetaan todennäköisesti enemmän kuin koskaan aiemmin. Valtaosa (69 %) vastaajista toivoo tulevaisuudessa voivansa valita lähi- ja etätyötä yhdistävän hybridimallin.

Jennifer Neale, Formica Groupin Marketing Communications Manager sanoo: ”Nyt kun paluuta työpaikoille jo hahmotellaan, tämä raportti tarjoaa olennaista tietoa halustamme nauttia jaetuista tiloista ja ammatillisista kokemuksista. Lisäksi se osoittaa, miten syviä ja monitahoisia haasteita eurooppalaiset yritykset kohtaavat. Vaikuttaa siltä, että pitkällä aikavälillä voittajaksi nousee edelleen älykkäästi suunniteltu toimisto, jossa korostetaan mukautettavaa suunnittelua, kevyitä kalusteita ja tarkkoja siisteysvaatimuksia sekä huolehditaan turvaväleistä.”

Formica Groupin Design Manager Nina Bailey sanoo: ”Vaikka jotkut pitävät etätyöstä, toiset kaipaavat työpaikoilla tapahtuvaa yhteistyötä ja sosiaalista toimintaa. Työnantajien kannattaa pyrkiä joustaviin järjestelyihin sekä tarjota tiloja tapaamisia, työpajoja ja kuulumisten vaihtamista varten. Videopuhelut eivät kuitenkaan koskaan korvaa henkilökohtaisia kohtaamisia. Luomalla sopivan avoimia tiloja voidaan tukea yhteisöllisyyden kokemuksen eheytymistä.” 

Lataa koko raportti.

Käytät selainta, jota ei tueta, ja jotkin ominaisuudet eivät ehkä toimi oikein. Ole hyvä ja päivitä nykyaikaiseen selaimeen, kuten Chrome, Edge, Firefox tai Safari.