Eva Hoernisch

Eva Hoernisch

Design Manager, Eurooppa. Formica Group.

Eva HoernischDesign-johtajana Eva vastaa kaikkien formica Groupin eurooppalaisten tuotesarjojen väreistä, kuoseista, tekstuureista ja mallistojen kehittämisestä. Hän haluaa intohimoisesti saada selville, mitä on tulossa seuraavaksi, joten hän on keskeisessä asemassa, kun kehitämme Future Vision  ennustettamme.

Räätälin koulutuksen saaneena hän on uransa alusta asti kehittänyt itseään tunnistamaan hienostuneet materiaalit ja täydellisten yksityiskohtien merkityksen. Hän syvensi osaamistaan opiskelemalla tekstiilisuunnittelua keskittyen kutomiseen ja tietokone-esityksiin (CAD-suunnittelun alkuaikoina). 16 vuoden kokemuksellaan, oltuaan Perstorpin palveluksessa suunnittelijana vuodesta 1999 ja liityttyään Formica Groupiin vain 4 vuotta myöhemmin, Eva on alan kokeneimpia suunnittelijoita. Tänä aikana hänen intohimoinen suhtautumisensa materiaaliin ja uteliaisuuteen, joka vaaditaan seuraavan upean tuotteen kehittämiseen, ei ole hälvennyt vähääkään.

Evan  kehittämä avantgardistinen tekstuuri Plex™ voitti Formica Groupille Red Dot -palkinnon: tuotesuunnittelupalkinto vuonna 2013, minkä lisäksi hän oli tekstuurista ehdokkaana Saksan Design Award 2014 -kilpailussa. Toinen Formica Groupin pintaviimeistely, Chiselled™, sai Interzum Design -palkinnon vuonna 2015.

Työelämän ohella Eva on innokas valokuvaaja ja kunnianhimoinen harrastelijakokki ja hän rakastaa ulkoilua ja raikasta ilmaa, joka häivyttää aivoista suunnitteluasiat. Äskettäin hän tutustui vanhoihin silkkipainantatekniikoihin ja japanilaiseen Shibori-värjäykseen – kenties näitä nähdään vielä laminaateissakin!