Historiamme

Historiamme

Formica® on symbolinen tuotemerkki, joka liitetään luontevasti korkeapainelaminaattiin. Erittäin laadukkaan korkeapainelaminaatin lisäksi yhtiö tarjoaa nyt valikoiman muita täydentäviä sisä- ja ulkotilalaatuisia pintamateriaaleja uusimpien laminaatti-innovaatioiden ohella.

Korkeapainelaminaatti keksittiin USA:ssa vuonna 1913 kahden sähköinsinöörin Herbert A Faberin ja Daniel J O’Conorin etsiessä eristysmateriaalikorviketta "micalle" (englanniksi: for mica). Vuonna 1927 yhtiö aloitti koristeellisten kuvioiden kopioinnin laminaattiin kivipainantamenetelmällä ja toi markkinoille uuden tuotteen, joka oli muuttava yhtiön tulevaisuuden. 1930-luvulla maailmankuulut taiteilijat ja arkkitehdit alkoivat myös huomata materiaalin tarjoamat mahdollisuudet ja ottivat sen mukaan modernistisiin ja art deco -tyylisiin sisustuksiin.

Toisen maailmansodan jälkimaininkeina suuret ikäluokat USA:ssa, Euroopan jälleenrakennus ja kasvaneet yhteiskunnalliset odotukset saivat aikaan sen, että tarvittiin uudenaikaisia, kustannustehokkaita sisustusmateriaaleja. Formica-laminaatti uusine väreineen ja kuvioineen oli ihanteellinen materiaali, ja kuten sanotaan, "loppu on historiaa".

Formica®-tuotteet tulivat ensimmäisen kerran Euroopan markkinoille vuonna 1946. Formica Group on globaalinen konserni, johon kuuluu mm. Formica Canada, Inc., Formica Corporation, Formica de Mexico S.A. de C.V., Formica IKI Oy, Formica Limited, Formica S.A., Formica S.A.S., Formica Taiwan Corporation, Formica (Thailand) Co., Ltd. ja Formica (Asia) Ltd. Yhtiöllä on toistakymmentä tuotantolaitosta eri puolilla maailmaa. Sekä teknologiaan että kuoseihin liittyvä innovaatioiden historia ja säännöllinen kommunikointi johtavien muotoilijoiden ja asiakkaiden kanssa pitää yhtiön designtrendien kärjessä.

Formica-tuotteita on määritelty materiaaleiksi suunnitelmissa, joita laativat arkkitehdit, muotoilijat, urakoitsijat, myymäläkalusteiden asentajat, asuntojen rakentajat ja valmiiden tavaroiden tuottajat. Pääasiassa sisätilojen pintasovelluksissa käytettyjä tuotteitamme arvostetaan niiden korkean laadun, kestävyyden, kuosien, monipuolisuuden ja helppohoitoisuuden ansiosta. Kaikkialta maailmasta löytyy Formica®-pintoja, jotka lisäävät laadukkuutta ja näyttävät viehättäviltä hallintorakennuksissa, vapaa-aikakeskuksissa, kirjastoissa, toimistoissa, kouluissa, sairaaloissa, laboratorioissa, hotelleissa, ravintoloissa, ostoskeskuksissa, myymälöiden sisustuksissa, lentokentillä, rautatieasemilla, laivoissa, busseissa, junissa, kodeissa ... luettelo on loputon.

Formica®  Brand Laminates become a symbol of modern lifestyles and the Company begins to build a worldwide presence. Formica Corporation also continues to emphasize design, establishing the Design Advisory Board and organizing “Surface and Ornament,” an exhibition of ColorCore® laminate artwork that debuts at the Art Institute of Chicago.


Näet sovelluksia jännittävistä tuotteistamme tutustumalla Esimerkkejä käyttökohteista -osioon.

Lataa koko aikajanan